vihapuhe

Vihapuheen viesti meistä ja ajastamme

Vihapuhe kertoo meistä ja ajastamme

Vihapuhe liittyy osana tähän aikaan. Mikä saa niin sanotun tavallisen aikuisen kirjoittelemaan mitä halventavimpia törkeyksiä ventovieraiden ihmisten ajatuksista tai tekemisistä nimensä ja kuvansa kera. Ennen nämä kirjoitukset olivat mielipideosastoilla nimimerkkien suojissa ja paljon pehmeämmin sanakääntein esitettyinä.

Tänään oli mahdollisuus syventyä mielenkiintoiseen artikkeliin kampaajalla käydessäni. Siinä oli haastateltu aktiivisia vihapuheiden kirjoittajia sosiaalisessa mediassa. Eräskin nainen kertoi kommentoivansa, kun joku asia alkaa ärsyttää. Hän myönsi mopon lähtevän herkästi keulimaan ja tekstin olevan sen mukaista sanoiltaan ja sisällöltään. Hänestä asia oli ok, koska hän on suorapuheinen ihminen. Jos joku ei pysy hänen tekstiään lukemaan, se on lukijan ongelma, ei hänen.  ”Sulkekoon silmänsä” oli hänen ohjeensa heille.  Toista kirjoittajaa innoittivat saamansa samanmielisten tykkäykset ja peukutukset.  Useimmissa tapauksissa kommentoitavan asian faktoja ei tarkisteta lainkaan, toisen henkilön mielipide otetaan tosiasiana. Tästä seuraa helposti asioiden ohjautuminen sivuraiteille ja oletuksia aletaan pitää tosiasioina lukioiden keskuudessa.

Asioilla on ainakin kaksi puolta ja niitä on hyvä tarkastella useilta näkökannoilta.  Olisiko mahdollista löytää toisenlainen tapa viestiä omaa näkökulmaa toisten mielipiteitä arvostaen ja kunnioittaen.

Viha ja häpeä – tunteet, jotka pyrkivät pintaan

Meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Siitäkö tässä on kysymys? Yhteydenpito kanssakulkijoiden kanssa on siirtynyt pitkälti tapaamisista sähköisin viestimin hoidettavaksi, tässä saa koko paketin kerralla. Vaivaton vielä kaiken lisäksi, koko homma hoituu kotisohvalta.

Tunteiden takana on aina joku tarve, joka odottaa tulevansa tyydytetyksi. Mielestäni tässä on ainakin toinen puoli asiasta – käsittelemättömistä tunteista. Viha, jota henkilö ei itsessään tunnista, saa hänet reagoimaan vanhan opitun mallin mukaan. Tunteet, jotka tunnistamme itsessämme, niiden ilmaannuttua voimme valita miten toimimme, emme mene autopilotin puolelle ja vain reagoi.

Viha on monille suomalaisille tunne, jota on vaikea tunnistaa. On pitänyt olla kiltti tyttö tai poika, jolloin viha on jäänyt käsittelemättä. Se muhii sisuskaluissamme odottaen otollista hetkeä purkautumiseensa vihapuheina tai – tekoina.  Toiset nielty viha uuvuttaa, kun he jatkavat toisten miellyttämistä ja heidän tarpeistaan huolehtimista omat tarpeensa laiminlyöden. Tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen on meille elinehto, mutta se pitää tehdä vahingoittamatta toisia ihmisiä.

Vihan ohella tässä vaikuttaisi olevan yritystä työstää käsittelemätöntä häpeää.  Tässäkin me suomalaiset olemme olleet vahvoilla. Edustuskelpoiset kulissit on pidetty pystyssä tapahtumista huolimatta ja omillaan on pärjätty. Viime vuosina on paljastunut erilaisia väärinkäytöksiä kerta toisensa jälkeen, häpeä on kohdistunut henkilöihin, jotka ovat olleet merkittävissä asemissa erilaisissa yhteisöissä. Somen avulla tavallinen rivikansalaisellekin on avautunut mahdollisuus häpäistä itsensä ja purkaa häpeäänsä. Pyrkimys on hyvä, mutta toteutus ei ole paras mahdollinen.

Helpompia ja luottamuksellisia tapoja löytyy käsitellä tukahdutettuja tunteistaan ja vapautua niistä. On hyvä muistaa, että se lisääntyy mihin huomionsa kohdistaa. Ongelmissa vellomisen sijasta katse kannattaisi suunnata ratkaisuihin ja mahdollisuuksien suuntaan.

oivaltaen

 

Posted in Hyvinvointi, Tunnetaidot, Työhyvinvointi and tagged .