Reiss Motivaatioprofiili (RMP)

Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta jotain puuttuu 1/17

Miten innostua töihin paluusta? 

Yllättävän monilla ajatukset pyörivät tätä rataa. Apu voisi löytyä Reiss Motivaatioprofiili (RMP):stä. Työ-parisuhde-perhe-ystävät ovat ok. Siitä huolimatta sisimmässä kaihertaa, kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Tähän pisteeseen moni jääkin, selvittämättä lainkaan villakoiran ydintä. On vaivattomampaa tuskailla ja säälitellä itseään, kuin tarttua härkää sarvista ja lähteä oman mukavuuskuplan ulkopuolelle ensin selvittämään syitä ja sitten tekemään tarvittavia muutoksia.

Monille sysäys uuteen on ollut omien motivaatiotekijöiden selvittäminen. Tunnistamme yleensä muutaman vahvan tekijämme, mutta monta on tunnistamatta, jotka muistuttavat turhautumisina ja tyytymättömyyden tunteina olemassaolostaan.

Jo asian tiedostaminen selkiyttää tilannetta, silloin siitä tulee konkreettisempaa, on jotain mihin tarttua. Sen jälkeen voi pohtia vaihtoehtoja ja sitä, minkälaista muutosta haluaa ja mihin itse on valmis.  Muutosten toteuttamisessa joudumme menemään mukavuusalueemme reunamille ja ylittämään ne. Tässäkin kohtaa avuksi kannattaa ottaa jokin vahva motivaatiotekijä, jonka kautta muutoksen toteuttaminen helpottuu. Se antaa intoa ja energiaa viedä muutokset käytännön tasolle.

Mikä saa ajan kulumaan aivan huomaamatta

Oletko koskaan miettinyt, miksi jotakin tehdessä aika lentää kuin siivillä ja toisinaan se mataa kuin etana kurvissa. Kun tekeminen liittyy johonkin vahvaan motivaatiotekijäsi, olet innostunut ja saat siitä lisää energiaa. Esimerkiksi jos uteliaisuusmotiivisi on korkea, nautit kun saat syventyä perusteellisesti uuteen asiaan ja oppia siitä mahdollisimman paljon ennen varsinaista tiedon käyttöönottoa. Sen sijaan, jos uteliaisuusmotiivisi on matala, oleelliset tiedot asiasta riittävät ja pitkät teoriat saavat sinut vain  haukottelemaan. Haluat tarttua toimeen ripeästi ja tehokkaasti. Tekeminen itseään on palkitsevaa.

Ihmisten väliset ristiriidat niin kotona kuin työssäkin tulevat pitkälti juuri siitä, että arvostamme omia arvojamme ja motivaatiotekijöitämme paremmiksi kuin muiden. Tai pikemminkin siitä, että emme miellä kyseessä olevan arvojen ja motivaatiotekijöiden, vaan pidämme toisia erikoisina ja omalaatuisina. Ymmärtämällä itseäsi, sinulla on mahdollisuus ymmärtää ja arvostaa toisiakin. Sietämisestä on mahdollisuus päästä erilaisuuden aitoon arvostamiseen ja kunnioittamiseen.

Reiss Motivaatioprofiili (RMP)

Tässä blogisarjassa tulen valottamaan Steven Reissin tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa Reiss Motivaatioteoriaa perusteellisemmin. Se perustuu 16 motivaatiotekijään, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Olemme pohjimmiltamme perin samalaisia, yksilöllisyys tulee motivaatiotekijöiden intensiteetistä eli voimakkuudesta.  Yksittäinen motivaatiotekijä ei vielä ole ratkaiseva, vaan ne kaikki yhdessä muodostavat persoonallisuutemme.

Motivaatioprofiilimme on lähes yhtä yksilöllinen kuin sormenjälkemme. Ei ole olemassa hyvää tai huonoa profiilia, vaan erilaisia. Jokaisessa on omat vahvuutensa ja kehitysalueensa. Nerous mielestäni piilee juuri siinä, että se tekee asiat näkyväksi, jolloin niistä saa kiinni. Myös sokeat pisteet eli kohdat jossa vahvuus alkaa kääntyä heikkoudeksi saavat muodon.

Olen vuosien saatossa tehnyt useampia persoonallisuustestejä (mm. Disc, Mbti, Peili jne.) ja ne ovat selkiyttäneet käsitystäni käyttäytymisestäni ja persoonallisuudestani. Testeistä on ollut hyötyä itselleni. Se mitä olen niissä jäänyt miettimään -yhden testin mukaan olen ekstrovertti ja haluan vaikuttaa asioihin, toisen mukaan olen introvertti ja haluan auttaa ihmisiä.  Olenko jakautunut persoona, päättämätön vai jotain siltä väliltä?

Tunnistan nämä kaikki puolet itsessäni. Haluan vaikuttaa ja viedä itselleni tärkeitä asioita eteenpäin itseäni säästämättä. Asiat jotka ovat minulle yhdentekeviä, niiden eteen en jaksa edes tikkua ristiin laittaa. Samoin on sosiaalisten kontaktien kanssa, ihmissuhteet ovat minulle äärettömän tärkeitä, mutta tarvitsen myös omaa aikaa. Itselleni on ollut äärettömän avartavaa ja ymmärrystä lisäävää oppia tunnistamaan omat motivaatiotekijäni eli miksi käyttäydyn, kuten käyttäydyn. Persoonallisuustestit kertovat miten käyttäydyn, ne mittaavat  eri asiaa.

Vallan ja sosiaalisten suhteiden osalta olen keskitien kulkija, eli teen valinnat tilanteen mukaan, kuten suurin osa ihmisistä. Eri motivaatiotekijämme saattavat vetää meitä myös aivan eri suuntiin. Henkilöllä voi olla vahva hyväksynnän tarve ja samalla matala kunnian tarve, näitä tarpeita on vaikea tyydyttää samanaikaisesti. Tässäkin tilanteessa asian tiedostaminen helpottaa ja selkiyttää omaa toimintaa.

Tiedot, taidot, kyvyt ovat eri asia kuin motivaatiotekijät

Motivaatiotekijät eivät kerro mitään osaamisestamme, taidoistamme tai kyvyistämme. Henkilöä, jota esim. valta motivoi, haluaa vaikuttaa ja päättää laajasti asioista. Mutta korkea valta ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi taitava johtajana tai esimiehenä. Kiinnostus ja veri vetävät johtamiseen, vaikuttamiseen ja vastuunkantoon. Taidot ovat opittuja ja opeteltavissa olevia.

Motivaatiotekijää voidaan ajatella janana, toisessa päässä sen vaikutus on matala ja toisessa korkea. Vaikka tekijä olisi aivan äärilaidassa matalan puolella, tekijä toimii motivaattorina henkilölle. Silloin se ilmenne erilaisina tekijöinä kuin toisessa ääripäässä. Suurin osa ihmisistä sijoittuu janalla jonnekin keskivaiheille, mikä tarkoittaa tilanneriippuvuutta. Yhdessä tapauksessa toimimme yhdellä tapaa ja toisenlaisessa tilanteessa toisin. Mitä paremmin motivaatiotekijämme toteutuvat sen onnellisempia, energisempiä ja hyvinvoivempia olemme. Kun toimimme vastoin motivaatiotekijöitämme, väsymme ja uuvumme. Tämä ei ole uupumisen ja loppuun palamisten ainoa tekijä, mutta merkittävä seikka kuitenkin.

16 motivaatiotekijää, jotka ovat kaikille yhteisiä

Seuraavassa blogissa käsittelen yksitellen motivaatiotekijät. Miten sinä sijoitut hyväksynnän suhteen? Haetko hyväksyntää keskiarvoon verrattuna enemmän vai vähemmän, molemmissa on etunsa.

Oivaltaen on kumppanisi, kun haluat kehittää omaa tai henkilöstösi motivoitumista, vuorovaikutustaitoja, esimiestyötä tai johtamista. Lue lisää, miten me voimme auttaa sinua kehittämään itsesi johtamista ja henkilöstösi johtamista Reiss Motivaatioprofiilia hyödyntäen.

motivaatio

Innostu työstäsi – Work goes happy messut

Mikä sinua innostaa työssäsi, tule selvittämään se. Work goes happy on jälleen 9.3.17 Wanhassa satamassa.

Digitalisoituminen ja teknologian kehittyminen ovat vapauttaneet meidät työpaikasta ja ajasta. Olemme tavoitettavissa koko ajan. Tekemistä on paljon ja useimmiten meillä on monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Mutitsking on ok ajoittain, mutta aivomme tarvitsevat riittävästi palautumista työpäivän lomassa. Huomiomme hajottaminen nakertaa keskittymiskykyämme ja katkoo siivet innostumiseltamme.

Jatkuva stressi ja riittämätön palautuminen ovat uupumisen ja monien sairauksien taustalla. Tekemisen määrääkin merkityksellisempää on, miten päivämme suunnittelemme, jotta aivot saavat rutiininomaisissa töissä välillä palautua. Energisintä hetkeä päivästä ei missään nimessä kannata tuhlata rutiinien tekemiseen, vaan tärkeimpiin keskittymistä vaativiin tehtäviin. Suunnittele, priorisoi, aikatauluta ja keskity tekemiseesi.
Tulevaisuudessa uudet työpaikat tulevat syntymään aloille, joissa tarvitaan vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Olemme työssä entistä pidempään ja toki haluamme nauttia eläkkeellä olostamme pirteinä ja hyvinvoivina. Tämä onnistuu, kun pidämme huolta itsestämme; mielekkään tekemisen, levon, unen, liikunnan ja ravinnon muodossa, sekä huolehdimme tärkeistä ihmissuhteistamme. Miten asiat ovat sinun kohdallasi, pitäisikö jossain osiossa tehdä uudelleenarviointia?

Works goes happy

Tarvitsemme itsemme johtamista ja ajankäytön hallintaa rytmittämään päiviämme. Tunnistamalla omat vahvuutesi ja sisäiset motivaatiotekijäsi (16 kpl) sinun on helpompi tehdä suunnitelmia, joita pysytyt toteuttamaan. Ohjaudumme omista motivaatiotekijöistämme käsin, tunnistamme niitä tai emme. Monet yritykset muuttaa jotain tapaamme toimia, kaatuvat juuri siihen, että yritämme toimia vasen motivaatiotekijöitämme. Motivaatiotekijäsi ohjaavat sinut innostumaan työstäsi ja nauttimaan tekemisistäsi.

Toimivampaa olisi lähetä pohtimaan mitkä motivaatiotekijät antaisivat tukea muutoksen toteuttamiseen ja paremmin mahdollistavat sen. Asiat voidaan tehdä monella eri tavalla. Tunnistamalla itselleen sopivat tavat ja keinot saada itsensä liikkeelle, olemme innostuneita, energisiä ja jaksamme ponnistella hymyssä suin päämääriemme eteen. Kun taas tilanteissa, joissa toimimme täysin itsellemme sopimattomilla tavoilla, lopputuloksena on väkisin vääntämistä ja turhautumista. Jo pienet muutokset, saavat asiat  uusille urille, kun tunnistaa oleelliset muutosta vaativat asiat. Ja sitten toteuttaa ne.

Riippumatta siitä missä muodossa sote-uudistus toteutuu ja milloin, oma jaksamisemme ja hyvinvointimme avaimet ovat meidän omissa käsissämme. Se on pääomaamme johon kannattaa satsata!

Selvitä, miten voit lisätä innostustasi työssäsi

Tule käymään Wanhassa Satamassa Suomen Motivaatiotalon osastolle torstaina 9.3.2017 klo 9-17 välisenä aikana, minä ja Irmeli odottelemme sinua.   Selvitetään, miten voimme auttaa sinua lisäämään innostustasi työssä ja vapaalla!

Messuja odotellessa lue lisää palveluistamme.
www.oivaltaen.fi                                                                              www.motivoidu.fi

 

irmeli viljanen

Elina Jalonen

 

 

 

 

 

 

motivaatio

sisäiset -motivaatiotekijät

Sisäiset motivaatiotekijät lisäävät flow:ta

Sisäiset motivaatiotekijät lisäävät flow:ta, eli virtausta elämääsi

Ihmisiä, joita ohjaavat heidän sisäiset motivaatiotekijät, voidaan yhdistää sanat merkityksellisyys, innostuneisuus, itseohjautuvuus, energisyys, kyvykkyys.  He eivät ole vain töissä, vaan tuntevat tekevänsä merkityksellistä työtä, riippumatta millä nimikkeellä tai asemassa työtä tehdään.

Motivaatiota ja motivoitumista on tutkittu paljonkin. Amerikkalainen psykologian professori Steven Reiss työryhmineen on tutkinut empiirisesti eli haastattelemalla ihmisiä heidän motivaatiotekijöistään. Muut motivaatiotekijöitä selittävät menetelmät perustuvat teorioihin.  Omasta motivaatioprofiilistani löysin useamman yllätyksen ensimmäisellä vilkaisulla, tarkemmin pohdittuani – oli se niin oikeassa. Profiili on antanut paljon armeliaisuutta itseään kohtaan, kun ymmärtää valintojeni takana olevat sisäiset motivaatiotekijät.

He löysivät 400 eri tekijää, jotka motivoivat ihmisiä. Lopputuloksena he päätyivät 16 motivaatiotekijään eli perustarpeeseen, jotka ovat kaikille maailman ihmisille yhteisiä, kulttuurista ja maantieteellisyydestä riippumatta. Erot ihmisten välillä tulevat motivaatiotekijöiden intensiteetistä, eli siitä kuinka paljon jotain haluamme.  Kulttuuri vaikuttaa siihen, miten nämä tekijät näkyvät arjessamme ja elämässämme.

Motivaatiotekijät eli tarpeet ohjaavat käyttäytymistämme, eli ne selittävät miksi käyttäydymme, kuten käyttäydymme. Näin tapahtuu, vaikka emme tunnistaisi omia motivaatiotekijöitämme. Suurin osa näistä kuudestatoista tekijästä ovat useimmilla tilanneriippuvaisia, eli reagoimme asioihin  tilanteen mukaan.

Muuttuvatko sisäiset motivaatiotekijät ajan saatossa?

Nykyisen tietämyksen valossa motivaatiotekijät pysyvät samoina koko elämämme ajan. Muutokset tapahtuvat lähinnä asenteiden, arvojen, arvostusten, uskomusten tasolla ja tunnistaessa sokeita pisteitämme. Sokeat pisteet ovat niitä kohtia, missä vahvuudet alkavat kääntyä heikkouksiksi. Muutosta tapahtuu myös siinä, että pyrimme tekemään valinnat omista vahvoista motivaatiotekijöistämme lähtien, jos sitä emme ole syystä tai toisesta pysyneet aikaisemmin tekemään. Emme ole tunnistaneet tarpeitamme, vahvuuksiamme tai olemme antaneet toisten määrittää tekemisiämme. Neljän- viidenkympin kriisit ohjaavat meitä selvittämään ja elämään enemmän omista sisäisitä motivaatiolähteistämme käsin.

Sisäiset motivaatiotekijät -16 liikkeelle saavaa tekijää

Näitä ovat valta, riippumattomuus, uteliaisuus/ tiedon hankkiminen, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen/kilpailuhenkisyys, romantiikka/esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus, ja rauhallisuus/mielenrauha.

Näiden tekijöiden intensiteetistä muodostuu henkilökohtainen motivaatioprofiili, joka on lähes yhtä ainulaatuinen kuin sormenjälkemme. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja profiileita, vaan erilaisia. Jokaisella meillä on omat vahvuutemme, meidän tarkoituksemme on löytää ne ja ottaa käyttövoimaksemme.  Mitä paremmin pystymme toteuttamaan vahvoja motivaatiotekijöitämme, sen paremmin voimme, jaksamme ja nautimme olostamme ja elämästämme.

Onko jotain tehtävissä oman motivaationsa lisäämiseksi

Ensimmäinen seikka on tunnistaa omia vahvuuksiaan, missä on hyvä, minkälaisten asioiden tekemisestä nauttii. Mitkä asiat elämässä haluaisit muuttaa, miksi ja mitä haluat tilalle. Epämääräinen turhautuminen ja kyllästyminen esimerkiksi työhön saa meidät purnaamaan vähän kaikesta. Usein se todellinen syy ei ole meille edes selvillä. Pienillä muutoksilla voidaan asiaan vaikuttaa paljon, kun vain syyt ovat selvillä.

Motivaatiotekijät ovat syvimmällä persoonallisuudessamme. Kun haluamme tehdä muutoksia asenteissamme, ajattelumalleissamme, opetella jonkin uuden taidon tai muuttaa käyttäytymistämme, energia eli voima muutokseen lähtee jostain vahvasta motivaatiotekijästämme.

Tammikuussa havaitset housujen kutistuneen, tai sitten tuli herkuteltua joulun aikaan normaalia enemmän. Haluat kuitenkin päästä muutamasta kilosta eroon. Miten toimit? Jos sinulle järjestelmällisyys on vahva motiivi, voit tehdä itsellesi suunnitelman syömisistä ja liikunnasta ja noudattaa sitä. Sosiaalisten kontaktien ollessa sinulle tärkeitä, lisäät liikuntaa ryhmässä tai vaikkapa naapurin kanssa, jolloin voit liikuntaan yhdistää tarvitsemiasi kontakteja. Mikäli olet hyvin kilpailuhenkinen, sinulle voisi sopia  pieni kisa jonkun toisen saman asian kanssa painivan kanssa. Muutokseen tarvitaan riittävän vahva motivaatiotekijä, jotta jaksamme ponnistella asian eteen. Kun otamme apuun, muita meille merkityksellisiä asioita siivittämään tavoitteeseemme pääsemistä, muutoksesta toteuttamisesta voi tulla jopa hauskaa.

Kapuloita rattaissa

Silloin kun meidän on vaikea tai lähes mahdotonta ymmärtää jotain ihmistä tai  hänen näkökantaansa johonkin asiaan,  hän motivaatiotekijöidensä intensiteetti poikkeaa merkittävästi omistamme. Kyse ei ole ilkeydestä tai omituisuudesta, vaan erilaisista motivaatiotekijöistä ja niistä juontuvista arvoista. Onpa sitten kyse puolisosta, työkaverista tai muusta henkilöstä, tunnistamalla ristiriitatekijät, asiat helpottuvat merkittävästi ja vuorovaikutus välillänne paranee.

Seuraavasta blogista voit lukea vinkkejä, mihin seikkoihin kannattaa työelämässä kiinnittää huomioita tällä hetkellä.

Tilaamalla uutiskirjeeni saat tietoa miten motivoidut oivaltaen.

Oivaltaen

motivaatio

Uusi vuosi 2017

Uusi vuosi 2017

Uusi vuosi 2017

Uusi vuosi on alkamassa ja vanha jättämässä hyvästejä. Monet meistä tekevät uudenvuodenlupauksia, joiden kanssa sinnitellään alkuvuosi. Millainen oli sinun kulunut vuotesi? Oliko se toisinto edellisistä vuosista vai etenikö se uusien suunnitelmien ja tavoitteiden mukaan.

Uudenvuodenlupaukset jäävät lupausten tasolle siitä syystä, ettei niistä tehdä selkeitä suunnitelmia ja tavoitteita, tällöin niihin sitoutuminen jää laihanlaiseksi.

Mitä sinä otat mukaan vanhasta vuodesta?

Vuodenvaihde on hyvä ajankohta pysähtyä pohtimaan omia valintojamme ja elämämme suuntaa. Kiireen keskellä tämä jää usein tekemättä ja ohjaudumme vanhojen valintojemme mukaan. Emme aina koe edes tehneemme mitään valintoja, vaan omaan elämäämme liittyvät valinnat tuntuvat tulevan ulkoapäin, toisten tekeminä.

Ohjaudumme tekemisissämme sen mukaan, miten oletamme muiden haluavan meidän toimivan. Ohjaajana voi toimia puoliso, suku, ystäväpiiri, työnantaja, yhteiskunnan normit tai vanhat tapamme ja tottumuksemme.

Uusi vuosi 2017, mitä sinä haluat saavuttaa?

Kirkasta ensin itsellesi tärkeimmät arvosi konkreettisesti. Asioiden tiedostaminen antaa mahdollisuuden niiden muuttamiseen, se tekee ne näkyviksi ja käsiteltäviksi. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät asiat ja miten ne näkyvät päivittäisessä tekemisessäsi.

Kun haluamme tehdä pysyviä muutoksia, niiden pitää lähteä omista vahvoista motivaatiotekijöistämme ja arvoistamme. Tunteet ohjaavat päätöksiämme ja toimintaamme vahvemmin kuin järki. Järjellä selitämme valintojamme ja vakuutamme itsellemme valintojemme järkevyydestä. Tavoitteen pitää olla tunnetasolla meille todella tärkeä ja merkityksellinen. Silloin olemme valmiita sitoutumaan sen toteuttamiseen ja valmiita ponnistelemaan sen saavuttamiseksi.

Uusi toimintatapa takaa uudenlaiset tulokset

Käsittelyn alle ei kannata ottaa liian montaa asiaa kerrallaan. Se käy raskaaksi toteuttaa ja into saattaa loppua hyvinkin lyhyeen. Yhden asian tekeminen uudella tavalla riittää ja sekin kannatta pilkkoa pieniksi askeliksi.

Uudenvuodensuunnitelma

Valitse asia, josta haluat tehdä uudenvuodentavoitteesi. Määritä mitkä asiat tulet tekemään eri tavalla kuin ennen. Yksi asia kerrallaan työn alle, kun se on juurtunut toimintatavaksi vasta sitten seuraava askel. Näe ja koe tavoite toteutuneena mahdollisemman monen aistin kautta.

Näe itsesi tekemässä asiaa uudella tavalla. Miltä se kehossasi tuntuu. Mitä kuulet muiden sanovan sinulle uudesta toimintatavastasi. Liittykö siihen tuoksuja tai makuja, koe kaikki mahdollisen elävästi. Sen minkä pystyt kuvittelemaan, sen pystyt saavuttamaan.

Aikatauluta tavoitteesi, mihin mennessä olet minkäkin etapin saavuttanut. Seuraa etenemistäsi ja palkitse itsesi saavutuksistasi. Takapakkeja ja repsahduksia tulee, älä anna niiden latistaa menoasi. Ne kuuluvat asiaan, ei ne sen kummempia ole. Toteuta unelmasi, olet sen arvoinen.

Blogeistani ja sivuiltani löytyy lisää tietoa asian tiimoilta. Nautittavia lukuhetkiä.

Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta Sinulle!

motivaatiotekijät

Ohjaavatko sinua sisäiset vai ulkoiset motivaatiotekijät?

Ohjaavatko Sinua sisäisiset vai ulkoiset motivaatiotekijät?

Motivaatio on se voima joka saa meidät liikkeelle toimimaan. Se virittää meidät suorituksiin ja selittää miksi käyttäydymme siten kuin käyttäydymme. Motivaatiostamme riippuu se, miten intensiivisesti heittäydymme jonkin asian tekemiseen ja paljonko resursseja käytämme siihen.  Kun tunnistamme motivaatiotekijämme, osaamme ohjautua vahvuuksistamme käsin, koemme onnistumisen elämyksiä ja menestymme tekemisisämme.

Kun työskentelemme vasten motivaatiotekijöitämme suurimman osan ajastamme, emme juurikaan ole innostuneita, luovia työssämme tai tyytyväisiä työhömme. Työ ja sen tekeminen ei itsessään anna meille henkistä tyydytystä, vaan olemme vain ”töissä”.

Motivaatio ei synny hienoista titteleistä,  työsuhde-eduista ja muhkeasta palkasta – tai syntyyhän se henkilöillä jolla on korkea statuksen tarve.  Toisille työyhteisön merkitys on tärkeämpi tai se, että saa itsenäisesti tehdä päätöksiä.

Sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät

Motivaatiotekijät voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Ulkoisia motivaatiotekijöitä ovat esim. hyvä arvosana, palaute, kiitos, titteli, etenemismahdollisuudet, arvostus, palkkiot. Niiden vaikutus on lyhytaikaisempi kuin sisäisten motivaatiotekijöiden ja ne perustuvat palautteeseen ja palkitsemiseen. Näitä tarvitaan ja näillä on merkityksensä, ne motivoivat vain paljon lyhemmän aikaa kuin sisäiset tekijät.

Voimme tehdä työtämme jopa koko ikämme ulkoisista motivaatiotekijöistä ohjautuen tai omia sisäisiä motivaatiotekijöitä vastaan. Emme välttämättä tiedosta lainkaan niitä tai emme piittaa niistä. Tällä on vaikutusta elämänlaatumme ja omaan kokemukseemme siitä. Tästä voi olla kysymys, jos kun jo sunnuntaina alkaa mielessä pyöriä ajatus ”taas sinne on mentävä, vaikka ei lainkaan kiinnostaisi”.

Sisäisissä motivaatiotekijöissä käyttäytymisen syyt ovat sisäsyntyisiä. Ihminen toimii omasta halustaan, ilman palkkiota tai rangaistusta. Toiminta itsessään koetaan palkitsevana ja siitä saa sisäistä mielihyvää. Myönteiset tunteet ovat tärkeitä omaan tavoitteeseen pyrittäessä. Se sitouttaa meidät toimimaan pitkäjänteisesti tavoitteen eteen, eikä työ vie kaikkea energiaamme.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Kuulutko sinä niihin, joilla aika rientää työtä tehdessä, paneudut asioihin innolla ja tarmolla? Vai onko työ sinulle vain pakkopullaa, jota on tehtävä, jotta saisi laskut maksettua ja leipää pöytään.

Jos kuulut ensimmäiseen ryhmään, toimit todennäköisesti sisäistä motivaatiotekijöistäsi käsin. Työsi on sinulle merkityksellistä, nautit sen tekemisestä ja tuloksista. Toki siitä saatavalla rahallisellakin korvauksella on merkitystä, mutta se ei ole se kaikkein tärkein vaan se, että tunnet tekeväsi itsellesi tärkeää ja merkityksellistä työtä. Energiatasosi on hyvä ja töiden jälkeen jaksat harrastaa ja viettää aikaa läheisten kanssa.

Kukaan toinen ei voi meitä motivoida, motivaatio lähtee aina meistä itsestämme. Omien vahvuuksiensa tunnistamisen kautta on mahdollista löytää motivaatiotekijöidensä ja intohimonsa alkulähteille. Toista voi auttaa löytämään motivaatiotekijänsä ja sitä kautta auttaa  motivoitumaan. Työtehtäviä voidaan muokata paremmin vastaamaan työntekijän motivaatiotekijöitä. Motivaatiostamme vastaamme itse, kun tunnistamme omat motivaatiotekijämme voimme tehdä valintoja omaksi parhaaksemme.

Kun toimimme omista motivaatiotekijöistämme lähtien, koemme työmme merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Saamme siitä henkistä tyydytystä ja nautintoa, koemme työniloa. Tällaiseen tekemiseen ei väsy samoin kuin pelkkään puurtamiseen. Harrastuksilla ja muilla vapaa-ajan aktiviteeteilla saa tasapainotettua kokonaisuutta itselle sopivammaksi.

Turhautumisen, uupumisen ja burnoutin takana useissa tapauksissa on kysymys juuri siitä, että työskentelemme omia motivaatiotekijöitämme vastaan. Emme koe työtämme merkityksellisesi ja arvokkaaksi ja nämä tekijät uuvuttavat meidät.  Se ei ole merkityksellistä mitä se työ on, kuinka arvostettua se yleisesti on, vaan oma kokemuksemme siitä.

Seuraavassa blogissa paneudun enemmän sisäisiin motivaatiotekijöihin. 

Joko sinulle tulee uutiskirjeeni. Saat ajankohtaista tietoa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.