itsevarma

Itsevarma oman tiensä kulkija vai auttavainen yhdessä onnistuja? – motiivit sen kertovat (7/17)

Tämä on blogisarjan seitsemäs (7/17) kirjoitus, jossa käsittelen ihmisten riippumattomuuden tarvetta tieteellisesti tutkitun Reiss motivaatioteorian avulla. Mitä paremmin tunnistat omat motivaatiotekijäsi, sen paremmin osaat johtaa itseäsi ja ymmärrät erilaisuutta, eli tulet paremmin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Omien vahvojen motiivien mukainen tekeminen energisoi, tekeminen itseään palkitsee.

Itsevarma vapauden arvostaja

Korkean riippumattomuusmotiivin omaavat henkilöt ovat itseensä luottavia oman tiensä kulkijoita, joille omillaan toimeen tuleminen ja pärjääminen on tärkeää. He arvostavat henkilökohtaista vapautta ja haluavat olla riippumattomia muista.

He pyrkivät tekemään asioita itsenäisesti ilman muiden apua. Useimmiten he haluavat elää yksilöllisesti ja arvostavat yksilön itsemääräämisoikeutta. Avun pyytäminen on heille vaikeaa ja myös sen vastaanottaminen. Kiitollisuudenvelkaan he eivät halua jäädä missään tapauksessa.

Henkilöillä, joilla on tarvetta korostaa omaa yksilöllisyyttään voimakkaasti, sekä tarve tehdä asiat omalla tavallaan voi tulla ongelmia työyhteisön muiden jäsenten kanssa. Yhteisten toimintatapojen löytyminen ei välttämättä ole yksinkertaista näissä tapauksissa. Varsinkin stressaantuneina he ovat joustamattomia ja itsepäisiä, eivätkä ole valmiita minkäänlaisiin kompromisseihin.

Itseensä luottavina ja vapautta arvostavina he haluavat tehdä omat päätöksensä itse eivätkä halua toimia toisten päätösten mukaisesti. He työskentelevät mieluimmin itsenäisesti, mutta halutessaan voivat olla hyvinkin tuottavia tiimin jäseniä. Tiimityössä toimimista edesauttaa selkeä työnjako, oma vastuualue ja mahdollisuus tehdä päätöksiä vastuualeen puitteissa. He saavat parhaiten aikaiseksi, kun eivät joudu sopeuttamaan tekemisiään toisten tahtiin, vaan tekevät omaan tahtiinsa. Turhautumista töissä aiheuttavat toisten päätösten odottelu ja se etteivät asiat etene sovitun mukaisesti.

Heillä ei ole tarvetta jakaa henkilökohtaisia asioitaan tai tunteitaan työkaverilleen, jolloin heistä saa etäisen ja välinpitämättömän kuvan, mitä he eivät todellisuudessa ole.

Vapaa-ajan vietossa on tärkeää, että he voivat toimia oman mielensä mukaan, ilman liikoja sitoumuksia. Myös parisuhteessa pitää olla tilaa ja omaa aikaa yhdessäolon vastapainoksi.

Yhteisöllisyyttä arvostavat muiden auttajat

Ihmiset, joiden riippumattomuuden tarve on matala ovat ryhmäsuuntautuneita ja heille yhdessä toisten kanssa tekeminen on tärkeää. He saavat voimaa ja inspiraatiota ryhmästä. He arvostavat kestäviä ihmissuhteita ja haluavat päätöksenteossa saavuttaa yhteisymmärryksen muiden kanssa. Heille on tärkeää se, että jokaisen mielipide otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä.

He auttavat mielellään muita ja odottavat, että heidän apunsa otetaan vastaan. Heidän työhönsä voi kuulua yksintyöskentelyä ajoittain, mutta pitkiä aikoja he eivät halua työskennellä yksinään. Yhdessä tekeminen ja ryhmän tuki on heille varsin merkityksellistä.

He jakavat auliisti tietojaan ja osaamistaan muille tiimin jäsenille ja siten edesauttavat hyvän tiimihengen muodostumista.

Henkilöt, joilla riippumattomuus on erittäin matala voivat ripustautua toisiin ihmisiin ja heille itsenäinen työskentely voi olla vaikeaa. Myös auttamishalu voi olla niin vahva, etteivät osaa olla auttamatta muita ja uuvuttavat itsensä tällä tavoin.

Niin työssä kuin vapaalla he viihtyvät muiden kanssa, eivätkä juurikaan pidä yksinolosta. Parisuhde sopii heille paremmin kuin sinkkuus. Ihmissuhteissaan he etsivät tunnepitoista läheisyyttä, jossa voi jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan. Stressaantuneina he tarvitsevat emotionaalista tukea läheisiltään.

 Seuraavassa blogissa vuorossa on järjestysmotiivi, joka kuvastaa paljon sitä, miten suhtaudumme muutoksiin ja yllättäviin tilanteisiin.  Tutustu myös sarjan muihin osiin.

Oivaltaen on kumppanisi, kun haluat kehittää omaa tai henkilöstösi itsensä johtamista, suorituskykyä, vuorovaikutustaitoja, esimiestyötä, johtamista tai työyhteisöjen toimintaa. Lue lisää, miten me voimme auttaa sinua kehittämään itsesi johtamista ja henkilöstösi johtamista Reiss Motivaatioprofiilia hyödyntäen.

Posted in Hyvinvointi, Motivaatio, Yleinen and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .