perhe

Perhekeskeinen kotihengetär vai työorientoitunut kiituri (11/17)

Perhe on tärkeysjärjestyksessä ykkönen vahvan perhemotiivin omaaville henkilöille. He ovat perhekeskeisiä ja omistautuvia vanhempia ja laittavat perheen etusijalle ennen uraa tai omia tarpeita. He saavat energiaa ja inspiraatiota kodista ja lasten kanssa yhdessä vietetystä ajasta.

Matalan perhemotiivin omaavat henkilöt arvostavat sitoutumattomuutta ja haluavat tehdä asioita, joita on vaikea sovittaa yhteen perheestä huolehtimisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he vanhempina laiminlöisivät lapsensa tai perheensä.

Tämä on blogisarjan yhdestoista (11/17) kirjoitus, jossa käsittelen ihmisten perhemotiivia tieteellisesti tutkitun Reiss motivaatioteorian avulla. Mitä paremmin tunnistat omat motivaatiotekijäsi, sen paremmin osaat johtaa itseäsi ja ymmärrät erilaisuutta, eli tulet paremmin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Omien vahvojen motiivien mukainen tekeminen energisoi, tekeminen itseään palkitsee.

Monimuotoiset perheet

Reissin motivaatioteorian mukaan perhemotiivi liittyy omien lasten kasvattamiseen ja heistä huolehtimiseen, perheeseen ja omiin sisaruksiin. Ihmiset, joille omat lapset ovat tärkeitä, ovat yleensä kiinnostuneita toimimaan lasten kanssa.

Perheen määritelmiä on monia, tässä yhteydessä voimme itse määritellä ketkä kuuluvat perheeseenne. On erilaisia uusperheitä, joissa hyvinkin tiiviissä kanssakäymisessä voidaan olla useamman vanhemman, minun, sinun ja meidän lasten kanssa. Monille sinkuille tai yksinasuville perhe muodostuu läheistä ihmisistä, ystävistä, lemmikeistä.

Ihmiset, joille perhe on tärkeintä elämässä

Vahva perhemotiivi tulee tarpeesta huolehtia perheestä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Perhekeskeiset vanhemmat ovat halukkaita tekemään isojakin uhrauksia perheensä vuoksi. Yhdessäolo on heille ykkösprioriteetti, yhteiset ateriat, vapaa-aika ja lomailu antavat heidän elämälleen merkitystä ja mielekkyyttä.

Suhteet ovat läheiset ja tiiviit lapsiin ja muihin perheenjäseniin. Lasten kasvattaminen tuo paljon iloa ja antaa tunteen omasta tarpeellisuudesta. He osallistuvat mielellään lasten harrastuksiin monin eri tavoin.

Lasten aikuistuminen voi olla haasteellinen ja hyvin stressaava elämänvaihe. Tarpeettomuuden tunteet saattavat  ottaa ylivallan, kun ei ole enää hoivattavia ympärillä. Yhteydenpito jatkuu tiiviinä lasten aikuistuttua ja muutettua pois lapsuudenkodista.

Pitkät poissaolot perheen luota aiheuttavat stressiä ja ikävää. Työ, johon sisältyy paljon matkustelua ja epäsäännöllisyyttä ei tästä syystä ole heille paras vaihtoehto. Heitä kiinnostaa työskentely, joka liittyy kasvattamiseen ja huolehtimiseen. Kohteena voivat olla lapset, eläimet tai kasvit.

Mielenkiinnon kohteet perheen ulkopuolella

Matalan perhemotiivin omaaville perhe on tärkeä, mutta sen kanssa ei ole tarvetta viettää niin runsaasti aikaa. Mielenkiinto suuntautuu muihin asioihin. Suhde lapsiin on enemmän toverillinen ja vähemmän tunnepitoinen kuin korkean perhemotiivin omaavilla.

Ei pidä ymmärtää väärin, lapset eivät ole heitteillä tai hoitamatta. Kyseessä on enemmänkin löyhempi sitoutuminen ja omistautuminen perhe-elämään. Lapsista ei haluta olla riippuvaisia, vaan heitä kannustetaan ja ohjataan omatoimisuuteen.

Sitoutumattomuuden ollessa korkea, vanhemmuus ja lapsista huolehtiminen voidaan kokea taakkana, vaikka lapset koetaan tärkeiksi. Heille lasten hoitoon vieminen isovanhemmille tai päiväkotiin on toimiva ratkaisu, he eivät koe syyllisyyttä niin voimakkaasti valinnoistaan kuin perhekeskeiset. Riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteet ovat yhteisiä jossain määrin kaikille vanhemmille.

Mielenkiinto suuntautuu uraan, matkusteluun tai johonkin muuhun kuin lapsiin, perheeseen ja heidän kanssaan yhteisen ajan viettämiseen. Perheeseen sitoutumattomalle sopii työ, johon sisältyy paljon matkustelua. Silloin he sitoutuvat perheen yhteiseen aikaan intensiivisemmin, kun ovat saaneet kerättyä energiaa muiden itselleen tärkeiden asioiden parissa.

Mikä on lapselle paras hoitopaikka?

Lasten päivähoito kirvoittaa toisinaan kipakoita keskusteluja. Kun miettii tämän motiivin ääripäitä, on selvää mistä ne kumpuavat. Perhekeskeinen haluaa hoitaa ja huolehtia lapsistaan itse omassa kodissaan. Ja he ovat ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen paras paikka on äidin tai isän kanssa kotona. Heidän kohdallaan näin todennäköisesti onkin. Mutta onko kaikkien kohdalla tilanne sama?

Vanhemmat, joilla on matala perhekeskeisyys, haluavat ja tarvitsevat toimintaa perheen ulkopuolella. He valitsevat mieluimmin lapsen ulkopuolisen päivähoidon kuin, että jäisivät itse kotiin heitä hoitamaan. Minusta tämä on lapsen etu, saada asiantuntevaa hoitoa, kuin olla enemmän tai vähemmän turhautuneen vanhemman kanssa kotona.

Kuulut sitten kumpaan ryhmään tahansa ja riippumatta siitä hoidatko lapsiasi kotona vai ovatko he päivähoidossa, riittämättömyyden tunteet jopa syyllisyys asiasta jyskyttävät ajoittain takaraivossa. Viimeistään yleinen mielipide asiasta pitää huolen tästä. Monen asian suhteen käsityksemme avartuisi suuresti, kun laajentaisimme katsantokantaamme ja muuttaisimme näkökulmaa asiaan. Osaisimme arvostaa muiden erilaisia ratkaisuja ja erilaisuutta kokonaisuutena. Kuinka yksioikoinen tämä maailma olisi, jos kaikki olisivat meidän itsemme kaltaisia?

Seuraavassa blogissa on vuorossa kosto/voittaminen -motiivi, joka liittyy kilpailuhenkisyyteen ja periksiantamattomuuteen.

PSYCH-K Espoo

Bruce Lipton Ajatuksen biologia – tietoisuuden, aineen ja ihmeiden avaimet 

Bruce Lipton  kuvaa Ajatuksen biologia – kirjassaan miten ajatukset ja käyttäytymismallit voivat muodostaa esteen tavoitteiden ja unelmien saavuttamiselle. Niillä on myös merkittävää vaikutus fysiologiaamme ja terveyteemme.  Alitajuntamme on autopilotti, joka tiedostamattamme pyörittää vanhoja ajatus- ja käyttäytymismalleja päivästä toiseen ja saa aikaan stressiä kehossamme. Stressi puolestaan on taustalla erilaisissa sairauksissa.

Epigenetiikka tutkii perinnöllisen tiedon siirtoa

Viime vuosikymmenien aikana tehdyt epigeneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät geenien DNA-kaavat ole muuttumattomia. Geenit eivät yksinään määritä kohtaloamme. Ympäristövaikutukset, saasteet, myrkyt, säteily, tunteet ja stressi voivat myös muokata geenejä, muuttamatta niiden alkuperäistä kaavaa. Liptonin tutkimusten mukaan merkittävin tekijä solujen terveyteen ovat omat alitajuiset uskomuksemme ja ajatuksemme.

Emme ole geeniemme vankeja, vaan voimme merkittävästi vaikuttaa omaan kohtaloomme ja elämänlaatuumme. Valinnat tehdään elämäntapoja valitsemalla, solujen hapensaannista huolehtimalla eli tehokkaalla hengityksellä, riittävällä liikunnalla ja levolla. Erityisen tärkeää on lähteä tiedostamaan asioita ja muuttamaan rajoittavia uskomuksiamme.

PSYCH-K tasapainotus rajoittavien uskomusten käsittelyssä

Erittäin tehokkaana alitajuisten uskomusten muuttamismenetelmänä Lipton tuo kirjassaan esille psykoterapeutti Rob Williamsin kehittämän energiapsykologisen PSYCH-K menetelmän. Hän oli yrittänyt muuttaa negatiivisia käyttäytymismalleja positiivisen ajattelun ja tahdonvoiman avulla heikoin tuloksin. Hän on ollut hyvin vaikuttunut kuinka nopeasti PSYCH-K avulla voidaan uskomukset muuttaa toimintaamme tukeviksi.

Itse olen omakohtaisesti ja asiakkaiden kohdalla kokenut ja havainnut PSYCH-K tasapainotuksen tehokkaaksi ja tulokselliseksi rajoittavien uskomusten uudelleen määrittelyssä. Kun mieleemme on ohjelmoitu tavoitettamme tukeva uskomus, sen jälkeen on helppo toimia asian suhteen uudella tavalla ja saada aivan uudenlaisia tuloksia aikaiseksi. Asia, joka aikaisemmin oli vaikea tai hankala hoitaa, on nyt toteutettavissa.  Suhtautumisemme siihen on muuttunut, enää se ei ole ylivoimainen tai mahdoton.

Suosittelen kirjan lukemista, jos uusimmat tutkimukset ja tiedot ihmisen mielen toiminnasta kiinnostavat. Asiasta on ollut varsin vähän tietoa ja näin ollen mielen vaikutusta elämämme laatuun ja terveyteemme emme ole aikaisemmin voineet hyödyntää kuten nyt.

 

The Biology of Belief

Tunnista oman mielesi lasikatto

 

myötätuntoinen, inhimillinen

Myötätunto ja inhimillisyys lisäävät tehokkuutta

Myötätunto ja inhimillisyys lisäävät työyhteisön luovuutta ja tehokkuutta

Myötätunto ja inhimillisyys uusimpien aivotutkimusten mukaan lisäävät työyhteisön luovuutta ja tehokkuutta. Empaattinen ja määrätietoinen johtaminen luo luottamusta ja psykologista turvaa työyhteisön jäsenille, jolloin motivaatio ja työhyvinvointi lisääntyvät. Työntekijät sitoutuvat tiiviimmin organisaatioon ja työhönsä tämän ansiosta. He uskaltavat ottaa riskejä ja kehittää uutta, kun epäonnistumisetkin hyväksytään osaksi prosessia.

Mihin motivaatio ja työinnostus katosivat?

Kulukuurit, yt-neuvottelut ja organisaatiouudistukset ovat vieneet voimia monilla työpaikoilla. Motivaatio on useilla kadoksissa ja henkilöstö kokee olevansa vain ”resurssi”.

Jatkuva kiireessä työskentely ja monien asioiden samanaikainen tekeminen, pitävät elimistömme ja aivomme jatkuvassa stressitilassa. Kesken olevat asiat jäävät pyörimään mieleen työajan jälkeen ja palautuminen päivästä heikkenee ja heikentää myös yöunta. Tehokkuutemme, luovuutemme ja uuden oppiminen laskevat. Monen asian tekeminen päällekkäin aiheuttaa sähläämistä ja laskee työn tuloksia. Monilla lienee asiasta omakohtaisia kokemuksia, jotka tieteellinen tutkimus on myös todeksi osoittanut.

Motivaation ylläpitämiseen tarvitaan oman taloudellisen edun lisäksi tekemisen innostusta ja myötätuntoa. Muutokset työelämässä vaativat yhä enemmän luovuutta, ihmissuhdetaitoja ja kykyä kehittää itseään.

Miten lisätä myötätuntoa ja inhimillisyyttä työssä ja työpaikoilla?

Sanakirjan mukaan myötätunto on tietoisuutta toisen kärsimyksestä ja halua toimia sen helpottamiseksi. Kaikkien elämässä on toisinaan haasteita ja vaikeita aikoja. Mietimme, teimmekö jotain väärin tai huonosti. saatamme myös syyttää itseämme tai toisia tapahtumista. Näissä tilanteissa kuitenkin tarvitsemme ymmärrystä ja luvan olla sellaisia kuin olemme.

Jotta voit kokea myötätuntoa toisia kohtaan, sitä on ensin tunnettava itseä kohtaan. On vaikea ymmärtää pelkoa, epäonnistumista, häpeää tai syyllisyyttä, jos ei hyväksy näitä tunteita itsessään. Täydellisyyteen pyrkiminen on raskasta ja kuluttavaa ja sen saavuttaminen mahdotonta.

Myötätunto on opeteltavissa ja vahvistettavissa oleva taito, kuten muutkin tunnetaidot. Voit opetella kuuntelemaan toisia, pyrkiä ymmärtämään heidän näkökantojaan ja maailmankuvansa, ylipäätään huomioimaan heidän läsnäoloaan.

Itsetuntemuksesta ja itsensä ymmärtämisestä voi siirtyä erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen ja tätä kautta hankkia vahvat vuorovaikutustaidot. Samat ominaisuudet ja taidot ovat valtteja työelämän ulkopuolellakin ja vähintään yhtä tärkeitä.

Sisäisen motivaation ja myötätunnon ruokkiminen työpaikoilla on tärkeää, jotta työyhteisö on tuottava, innovatiivinen ja kehittyvä.

oivaltaen

 

suru

Suru ja surutyö auttavat meitä irrottautumaan menetyksestä ja tekevät tilaa uudelle

Suru liittyy menetykseen ja luopumiseen jostain mikä on ollut meille merkityksellistä ja tärkeää. Surun syynää voi olla läheisen kuolema, parisuhteen päättyminen, työpaikan menettäminen, eläkkeelle jäänti tai lasten muuttaminen pois kotoa.  Surutyö auttaa irrottautumaan siitä mikä on elämästä lopullisesti poistunut. Se tekee tilaa uudelle ja sopeuttaa käsillä olevaan tilanteeseen. Suru kuuluu luonnollisena osana meidän jokaisen elämään.

Suruprosessiin liittyy monia muitakin tunteita, pelkoa, halua kieltää tapahtunut, ikävää, vihaa, syyllisyyttä, turvattomuutta, häpeää. Myöhemmässä vaiheessa tulee kiitollisuuden ja ilon tunteita, siitä kaikesta hyvästä mitä on ollut. Läheisen kuolema on ehkä suurinta surua tuottava asia. Kuolemaan liittyy aina myös muistutus oman elämän rajallisuudesta ja elämän yllätyksellisyydestä.

Jokainen kokee ja käsittelee surun tavallaan

Surutyössä kohdataan tunteita ja käsitellään niitä itselle sopivalla tahdilla ja nopeudella. Surun kesto on yksilöllinen ja se riippuu monista tekijöistä. Jokainen suree omalla tavallaan, itkemällä, puhumalla tapahtuneesta, toiminnalla tai lamaantumalla. Kirjoittaminen, maalaaminen ja konkreettinen käsillä tekeminen auttaa monia surun käsittelyssä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra, on vain erilaisia tapoja. Surutyö on tärkeä käydä lävitse, torjutut kipeät tunteet sairastuttavat kehon ja masentavat mielen.

Suruprosessin vaiheet

Suruprosessissa voidaan tunnistaa erilaisia vaiheita. Ensin tulee sokkivaihe, tapahtunutta on vaikea uskoa todeksi ja reaktiot voivat olla hyvinkin voimakkaita. Sokki suojaa ihmisen mieltä ja annostelee asioita käsiteltäväksi sen mukaan kuin niitä pystyy vastaan ottamaan.

Seuraavassa reaktiovaiheessa asia alkaa jäsentyä ja sen pysyy hahmottamaan. Sureva kertaa asioita yhä uudelleen ja uudelleen ja samalla useimmat keskittyvät käytännön asioiden hoitoon.

Varsinaisessa käsittelyvaiheessa pintaan nousee muitakin tunteita kuten mm. vihaa, katkeruutta, syyllisyyttä ja erilaisia pelkoja. Tämä voi olla hyvinkin ristiriitainen vaihe, riippuen mitä kaikkea asiaan on liittynyt.

Viimeisessä sopeutumisvaiheessa menetys alkaa muuttua muistoiksi ja menneisyydeksi. Elämänilo alkaa palautua ja mielenkiintoa alkaa suuntautua muihin asioihin. Kiitollisuus hyvistä muistoista menetyksestä huolimatta kantaa eteenpäin. Tasapaino asioiden suhteen on löytynyt.

Miten kohtaan surevan henkilön

Ilmaise osanottosi ja myötätuntosi, ole hänelle läsnä kuunnellen ja kunnioittaen toisen surua. Sääliminen tai päivittely ei asiaa vie eteenpäin. Jokaisella on oikeus käsitellä suruaan omalla tavallaan ja aikataulullaan. Kaikki esiin nousevat tunteet ja ajatukset kuuluvat asiaan ja ne voivat olla hyvinkin pelottavia surevalle. Hän tarvitsee ennen kaikkea aikaa ja ymmärrystä ja kannustusta niiden käsittelyyn. Omia tunteitaan voi tuoda esille, mutta huolehdi siitä, ettei sureva joudu lohduttajan paikalle.

Suru vie voimia, konkreettinen apu päivittäisasioiden ja kodinhoidossa on tervetullutta apua hänen ehdoillaan. Surevalle itselleen tavallisten arkiasioiden tekeminen auttaa usein asian käsittelyssä ja hyväksymisessä. Erilaiset vertaistuki- ja sururyhmät ovat monille antoisia ja tärkeitä tukimuotoja. Selvitä mitä on tarjolla ja rohkaise häntä osallistumaan niihin.

oivaltaen

häpeä

Häpeä –tunne tunteiden joukossa

Häpeä –tunne tunteiden joukossa

Häpeä ja syyllisyys ovat läheisesti toisiinsa liittyvät tunteet. Syyllisyys liittyy johonkin mitä olemme tehneet, häpeä sen sijaan liittyy meihin itseemme. Tunnemme olevamme riittämättömiä, epäonnistuneita, huonompia kuin muut, epäkelpoja tai vääränlaisia. Häpeä estää meitä heittäytymästä asioihin täysillä  ja supistaa mahdollisuuksiamme käyttää luovuutemme. Häpeämme, kun tunnemme, ettemme täytä itsellemme asettamiamme vaatimuksia tai toisten meille asettamia vaatimuksia.

Se saa alkunsa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Vanhempien vähättely, nöyryyttäminen, nujertaminen, syyllistäminen, mitätöinti, hylätyksi tulemisen pelko vaikuttavat lapsen minäkuvan muodostumiseen. Tunne siitä, ettemme ole vanhemmille tärkeitä tai emme pysy täyttämään heidän odotuksiaan synnyttää meissä häpeää. Se on yhteisöllinen tunne, perheen, suvun, yhteisön normit vaikuttavat siihen, mikä on hävettävää.

Tunteen se kuuluu elämäämme ja sillä kuten muillakin tunteilla on myönteinen puoli. Häpeä estää meitä vahingoittamasta ja loukkaamasta toisia ja saa meidät miettimään etukäteen tekojemme seurauksia ja ylipäätään ottamaan huomioon ympäristön vaatimukset.

Vaikutus itsetuntoon

Häpeä on itseluottamusta heikentävä tunne, pyrkiessämme salaamaan ja torjumaan sitä monin eri tavoin. Voimme alkaa suorittamaan elämäämme sen sijaan että eläisimme sitä. Kunnianhimomme voi olla rajaton, mitkään saavutukset eivät riitä meille itsellemme ja suorittamisen kehä vain vahvistuu. Luomme ympärillemme kulissit, joita pidämme pystyssä kaikin tavoin. Vitkastelu ja asioiden jättäminen viime tippaan juontuu epäonnistumisen pelosta, eli häpeä on tässäkin takana.

Voimme myös kääntää häpeän ihmisiin ympärillämme ja olla täysin häpeämättömiä. Nöyryytämme, häpäisemme ja aliarvioimme heitä eri tavoin. Tämä ei kuitenkaan poista häpeäämme, vaan vahvistaa sitä ja olemme sen syövereissä entistä syvemmällä. Pitkään jatkuneena häpeän tunteet altistavat masennukseen ja muille kehon ja mielen sairauksille.

Irrottautuminen

Kun tulemme tietoisiksi omasta häpeän tunteestamme, voimme oppia vapautumaan siitä. Jo pelkästään sen ymmärtäminen, että kyseessä on yksi tunne, ei koko minuus on äärimmäisen helpottavaa. Minä tunnen itseni huonoksi, ei tarkoita sitä että olisin huono, vaan inhimillinen ihminen.

Häpeästä vapautuminen alkaa tunnistamalla ja tunnustamalla häpeän tunteita itsessään ja hyväksymällä ne osaksi tunteiden kirjoa itsessään.

Kehittämällä ja vahvistamalla itsetuntemustaan oppii arvostamaan omia hyviä puoliaan ja näkemään itsensä kokonaisuutena ei vain muutaman ominaisuuden kautta.  Puhuminen asiasta luotettavan ystävän tai muun luotettavan henkilön kanssa helpottaa ja auttaa myös häpeän tunnistamisessa ja siitä irrottautumisessa. Jos lähipiirissä ei löydy sopivaa henkilöä, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Turhaa häpeän kuormaa ei kannata mukanaan kantaa.

oivaltaen.fi