ajanhallinta

Ajanhallinta auttaa tavoitteiden saavuttamisessa

Ajanhallinta auttaa tavoitteiden saavuttamisessa ja lisää jaksamista

Ajanhallinta, voiko aikaa ylipäätään hallita? Aikaa on meillä kaikilla täsmälleen yhtä paljon käytössä ja se kuluu samalla nopeudella kaikkien kohdalla. Omilla tekemisillämme emme voi siihen vaikuttaa.

Tekemisiämme voimme valita ja määrittää paljonko aikaa mihinkin yksittäiseen asiaan käytämme. Miksi toiset ihmiset tuntuvan ehtivän paljon enennän kuin toiset? Tekemisen määrä ei kuitenkaan korreloi suoraan lopputulosten määrän ja laadun kanssa. Mitkä tekijät selittävät näitä eroja?

Kun teemme asioita samalla tavalla kuin ennen, saamme samanlaisia tuloksia. Monesti ajattelumallimme menevät niin, että teemme lisää samoja asioita saadaksemme parempia tuloksia. John Evan-Jones on tullut tulokseen, 80 % tuloksistamme syntyy 20 % tekemisitämme. Fokusoinnilla, tekemisen kohteiden valinnalla on oleellinen merkitys saavutettujen tulosten kannalta ja luonnollisesti tekemisellä itsellään.

Ajanhallinnassa oleellista on tietää mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä, painopiste sitten niiden tekemiseen. Priorisointia tiukalla  otteella, mitkä asiat ja tekemiset vievät kohti tavoitteita. Pelkät tehtävälistat eivät riitä, vaan tekemisille on määriteltävä aikaraja. Tällöin alitajuntamme osaa työstää asioita tavoitteen mukaisesti ja näin auttaa lopputulokseen pääsemisessä aikataulussaan.

Aikaansaannoksemme riippuvat tuntimme käytöstä, eli siitä miten suunnittelemme ajankäyttöämme ja toteutamme suunnitelmia.  Kun pystymme näkemään itsemme tehokkaina ja suunnitelmallisina, alamme pikkuhiljaa toimia mielikuvan mukaan ja kehitymme ajan hallinnassa. Aikavarkaiden tunnistamista ja asioiden delegointia kannattaa opetella.  Monet pienet rutiiniasiat voi hoitaa keskitetysti sopivana ajankohtana. Se aika vuorokaudesta jolloin on energisin kannattaa varata tärkeimmille tehtäville, ei rutiinien hoitamiseen.

Eräs ajanhallintaan ja ajan riittävyyteen liittyvä asia on tunnistaa tekemisen taso. On olemassa sekä yli- että alilaatua. On asioita, jotka pitää tehdä viimeisen päälle hyvin ja tarkasti. Näiden tekemiseen ja hiontaan kuluu paljon aikaa. On myös sellaisia asioita, jotka ovat riittävän hyvin tehty, kun ne tehdään pienemmällä tarkkuudella. Kaiken oleellisinta on erottaa nämä toisistaan ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Toiset ihmiset ovat luonnostaan suunnitelmallisempia ja järjestelmällisempiä kuin toiset. Jos sinulla on aina kova kiire ja aika tuntuu hupenevan käsistäsi, suosittelen lämpimästi pureutumista töidesi priorisointiin ja ennakkosuunnitteluun. Stressitasosi laskee ja kehosi ja mielesi voivat paremmin.

Mikäli tarvitset ulkopuolisen apua ajankäyttösi suunnittelussa tai kehittämisessä, autan mielelläni.

Lue lisää www.oivaltaen.fi yksilö- ja ryhmävalmennuksia.

Joko sinulle tulee Oivaltaen uutiskirje. Siinä on henkiseen hyvinvointiin, erityisesti mielen mahdollisuuksien hyödyntämiseen liittyvää asiaa. Tilaa omasi.

Saat lahjaksi oppaan – Miten parannat elämäsi laatua!

 

Posted in Hyvinvointi, Työhyvinvointi, Yleinen and tagged , , , , .